keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Salaojat, pohjien täyttöä

Maanantaina tuli ensimmäinen rakennusmies töihin ja hommat aloitettiin salaojien laitolla. Salaojaputkena Jitan Teho-salaojaputkea 60 cm päähän sokkelista, kolme aukkoa yläosassa, alaosa on umpinainen.



Talon salaojat peitettyinä



Jätimme salaoja- ja sadevesiviemäreiden (jälkimmäiset laitetaan vasta myöhemmin pihanteon yhteydessä) vedet kokoavat perusvesikaivot pois ja korvasimme ne tavallisilla tarkistuskaivoilla. Perusvesikaivo pallopudotusventtiilin kanssa estäisi veden nousun takaisin salaojiin (esim. kunnallisen viemärin tulviessa), mutta meillä putki johtaa suoraan maastoon, joka viettää koko ajan alaspäin, joten tuota ongelmaa ei tule.

Välillä laitettiin vesijohdon suojaputkeen vetonaru, jonka avulla vesiputken sai vedettyä talon alle. Luotilangan avulla narua sai putkeen jonkin matkaa, mutta sitten piti saada vähän korkeuseroa, joten käytettiin etukuormaajaa =) Suojaputkena on 65mm haitariputkea, sisältä sileäpintaisen suojaputken läpi olisi ollut helpompi vetää, mutta tuohonkin se vesijohto lopulta meni.





Salaojien jälkeen aloitettiin rakennusten pohjien täytöt. Useamman päivän jatkunut sade oli pehmittänyt talon pohjaa, ja pinnasta kuorittiin ensin kaivurilla vähän savea pois. Kuten kuvasta näkyy, pehmeää on, etenkin kulkuväylillä.



Ja siihenpä juuttui sitten traktorikin :D Täytyi hakea toinen traktori että tuon sai vedettyä pois.



Pohjaan laitettiin samaa 0-100mm soraa kuin tiehenkin, ja sitten täryyteltiin.



Välillä lisättiin soraa tarpeen mukaan ja täryyteltiin taas, sen verran että seuraavaksi tuohon päälle laitettavaa sepeliä saa 20 cm kerroksen joka puolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti