lauantai 7. heinäkuuta 2012

Valaistuminen

Ensimmäinen kesälomaviikko on hujahtanut vauhdilla, paljon on taas tapahtunut. Meillä on ikkuna-aukot. Ja oviaukot. Enää ei tarvi tehdä hommaa pimeässä loukossa, vaan valoa tulee joka suunnasta. Tuossa ekassa kuvassa ei vielä ole yläkerran ikkunoita eikä aluslaudoitusta tehtynä, kuva on ehkä maanantailta.





Keittiön ikkuna tässä vielä kulkuaukkona, nyt se on levytetty umpeen. Käytettiin tuota tähän saakka kulkuaukkona, nyt voi jo käyttää oikeaa ovea =)



Sillä aikaa kun timpurit teki seiniä ja aukkoja, miehen kanssa muurattiin toinen harkkokerros väliseinien  pohjaksi. 


Nyt on viemärien läpiviennitkin tukittu, Harkkojen pinnat tasoitettiin ruukilla tasaiseksi, siitä näkee lattiavalun tavoitepinnan. Lopullinen lattian taso on siis tuo toisen harkkokerroksen yläpinta. Jossain vaiheessa mietittiin tulisijojen pohjien tekemistä harkoista, mutta sitten laskettiin että kun se betoniauto kuitenkin tulee, meille tulee piirun verran halvemmaksi täyttää tuo sisus betonilla. Ylijäämäharkot sinne voi kuitenkin laittaa. Mietittiin myös että tehtäisiin niistä pihagrilli sitten myöhemmin, mutta siihen vaiheeseen pääsemiseen voi mennä sen verran aikaa että silloin kukaan ei enää muista mihin ne harkot on varastoitu =)


Ja sitten tehtiin moka. Muurattiin niin innoissamme ettei muistettu tarpeeksi ajatella sitä puulattiaa. Tuo siis tosiaan on lopullinen lattian pinta, ja se lautalattia tarvitsee pinnan alle 15cm tilaa. Oltiin muurattu vaan anturan viertä, jonka tarvitsee olla 15 cm piipun ja tulisijojen ulkopuolella. Lattian sen tulisijan (tuohon olohuoneeseen tulee pönttöuuni) alla taas ei tarvitse olla, heh heh... Siinä kävi sitten niin että iltapuhteina vedeltiin timanttilaikalla ylemmästä harkkokerroksesta parit palaset pois. Vaajakosken tehtaan tuliaislakuilla jaksoi =D Opetuksena taas että pitää ajatella kaks (mielummin kolme) kertaa ennen kuin alkaa tekemään. Huomattiin onneks hetikohta tekemisen jälkeen, ettei vasta joskus myöhemmin...


Putkimies on myös käynyt tekemässä hommia. Tuossa oikealla pesuhuoneen vesiputket (ylempi suihku, alempi lavuaari+sen viemäri). Vasemmalla on saunan lattiakaivo, se on toteutettu kuivakaivona eli vesilukko on vasta pesuhuoneen lattiakaivossa, ja putki saunan kaivosta menee juuri betonivalun alla pesuhuoneeseen. Kodarin työvaatekaappiin tulee samanlainen myös.


Tästä lähdetään ens viikolla. Kylmä-ja lämminvesiputket on vedetty, viemärit on ok, tuo musta putki on lattialämmityksen jakotukeille. Kaikki eristekerrokset on laitettu, 3-4 kpl 5 sentin styroksia lattian alla.



Tunnelmakuvaa öiseltä tontin reunalta. Ei ole kyllä tältä päivältä, nyt siellä sataa ja kohta ukkostaa. Tänään on maalattu autotallia, siitä postaus vähän myöhemmin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti