sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ulkohommia ennen lumentuloa

Ensilumi onneksi suli pois, harmi muuten mutta onni meille. Viikonloppuna tehtiin ulkona täyttöjä, peitettiin maalämpökaivolle menevät putket ja viemäriputket, jotka vievät maasuodattamolle. Myös sakosäiliö tuli nyt peittoon.

Tässä maalämpötäyttöä, putket eristettiin ensin ympäri ja irti toisistaan lämpöhukan minimoimiseksi, ja sitten päälle laitettiin eristelevyt. Perustusten tekovaiheessa jäi yli XPS-eristettä (kuormituksen kestävää), joten laitettiin sitä noiden putkien päälle. Neste putkissa ei sinänsä jäädy, mutta ovat roudalta suojassa, ja kun tuosta päältä ajetaan sakokaivojen tyhjennyksen yhteydessä, eivät vaurioidu.


Tässä sitten sakosäiliön ympäryksen peittoa, sinnekin laitettiin eristelevyt varmistamaan, että viemärit eivät jäädy talvella. Tuo musta pömpeli on tyhjennystä varten, siitä jää 10 senttiä näkyviin maanpinnan yläpuolelle.


Tuossa jakokaivo ja ilmastusputkia, putket jäävät näkyviin, niiden pitää olla niin korkealla että talvellakaan eivät peity lumella.


Lopusta ei olekaan kuvia kun tuli jo pimeä, no sakokaivon päälle laitettiin 70cm hiekkaa (max. 80 cm), ja nimenomaan hiekkaa, ei mitään muuta missä olisi kiviä tms. jotta säiliö ei rikkoudu. Muihin osiin sitten pystyi laittamaan savimaata yms. Kivat lapioijille... Oma selkä prakaa tällä hetkellä joka asiasta, joten itse lähinnä istuin traktorin hytissä ja muut hoiti lapioimisen.. Talon nurkalta maanpinta tulee laskemaan 50 cm sakosäiliön luo, saatiin vähän rinnettä samalla että vedet valuu oikeaan suuntaan.

Leivinuunin ja puuhellan tiilet on kannettu sisälle, muurarin pitäisi tulla huomenna. Kuvassa leivinuuni, sen paikka on tuolla nurkassa missä kuvassa on valo.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti