tiistai 30. huhtikuuta 2013

Simaa ja tippaleipiä

Tänään teimme tippaleipiä tällä ohjeella. Periaatteena oli pursottaa ketsuppipullosta taikinaa kauhaan, joka on upotettuna öljyyn.

Tippaleivät (Ohje: Olga Temonen)
n.24kpl
[itselle tuli n. 15, taisimme tehdä kookkaampia kuin tuossa ohjeessa]

2 munaa
1 rkl intiaanisokeria
ripaus suolaa
2,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

Uppopaistoon:
noin 7 dl rypsiöljyä
[itselle riitti 5dl pieneen kattilaan]

Pinnalle:
tomusokeria

Riko munien rakenne kulhossa. Lisää maito ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina kestävään pakastepussiin tai tyhjään sinappi- tai ketsuppipulloon
Kuumenna öljy kattilassa [puuhellan sopiva lämpö oli "puoli pesällistä jatkuvasti"]. Upota kuumaan öljyyn teräksinen tai muovinen pyöreä, syvä kauha niin, että kauhan reuna on hieman öljyn pinnan yläpuolella. Pursota taikinaa öljyyn kauhan sisäpuolelle pyörivin ja risteilevin liikkein. Paista vain 2-3 tippaleipää yhtä aikaa. Käännä tippaleivät, kun alapuoli on kauniin ruskea.
Nosta valmiit tippaleivät talouspaperin päälle kuivumaan. Ripottele päälle tomusokeria ennen tarjoilua.






Munkkejakin on pakkasessa (kiitos Äiti), niitä sitten huomenna. Huomenna meinattiin myös avata grillikausi... =) Kivaa vappua!

2 kommenttia:

  1. Olenkin aina miettinyt miten nuo tehdään. Selvis sekin, oliko hyviä?

    VastaaPoista
  2. Olivat joo, tykkäsin kun eivät olleet niin 'höttöisiä' kuin kaupasta ostetut, kun nämä tehtiin spelttijauhoon. Ja tomusokeri on aina hyvää ;)

    VastaaPoista