torstai 24. tammikuuta 2013

Kuvia eteisestä

Eteiseen on ilmestynyt kaikkea kivaa, kuten valaisimia =)) Kaksi seinävalaisinta on Visapajasta Mäntyharjulta, lämpökäsiteltyä koivua. Noissa on LED-lamput mukana, vähäinen energiankulutus ja syttyvät heti. Muualle meillä ei ledejä juuri tulekaan, paitsi pesutiloihin. 


Kytkiminä Renovaa neljä päällekäin. Mies vaihtoi kytkimien kehykset sarjoitettavaksi malliksi, tuossa on 2 päätykehystä ja 2 välikehystä.


Tapetti on Tapettitehtaan Avaimet (69789). Ostin sen 2-laatuna, kun tavallisen toimitus olisi kestänyt vähän pidempään (tosin nyt sitäkin taitaa jo saada, joskus joulukuussa nämä tilasin). Huomasi kyllä tapetoidessa eron, tuo on ohuempaa ja oli huomattavasti vaikeampaa saada siistiä jälkeä [yhteen kohtaan jäi vuotien väliin seinän värinen = valkoinen railo]. Tapettia jäi niin ajattelin tapetoida sen kohdan sitten uusiksi kun jaksan. Eli ehkä vuoden päästä :D Nyt olisi tärkeintä saada muut tapetit seiniin, vielä kaksi huonetta jäljellä.

Muutto jatkuu taas... Tänään tuotu pari autollista sekä peräkärryllinen huonekaluja. Kuten sohva, pääsee tarvittaessa lepuuttamaan kesken päivän =)

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Yläkerran väliovet ja listoituksia

Yläkerta alkaa olemaan aika lailla listoissa. Isossa makkarissa on ovilistat 58mm Uulan Naavalla maalattua suoraa peitelistaa, jalkalistat samaa 45mm levyisenä.


Aula on kyllä oma lempparihuone, taidan muuttaa sinne =) Listaväri myös Naavaa.





Unohdin muuten kuvata pikkumakkarin, täytyypä lisätä huomenna.

Yksi eniten kismittävistä asioista talossa ovat nämä väliovet. Ulkonäkö on hyvä, ei siinä mitään. Mutta tuo laatu, voi jestas... Ovat onttouttaan kumisevia mdf-levyovia, niin kevyitä että tuommoisen kantaa yhdellä kädellä. Talopaketin myyjä tietenkin myy halpaa, koska kilpailevat hinnalla. Eikä siinä vaiheessa osannut itsekään ajatella muuta kuin hintaa. Vielä vähemmän silloin edes tiesi mitä eroja ovilla on.

Sitten näin jälkeenpäin ajateltuna luopuisin paaaljon mieluummin parista neliöstä tilaa (kuka oikeasti tarvitsee 20 neliön makuuhuonetta, häh?) jos saisin siihen hintaan kunnolliset, kokopuiset ovet, jotka kestävät käyttöä ja aikaa. Puiset ovet voi aina kunnostaa jos/kun niihin tulee lommoa tai naarmua. Nuo meidän ovet taas ovat aika lailla kunnostuskelvottomat ja päätyvät loppujen lopuksi kaatopaikalle, jonne ei ole järkeä kuskata enää yhtään jätettä. Miestä lainaten "jos kakara juoksee tuota ovea päin, sehän menee siitä läpi". Harmittaa, harmittaa niin *sti.

Oma aamu raksalla alkoi tänään 6.15, kun kävimme ennen miehen töihin lähtöä ottamassa vesinäytteen uudesta hanasta. Kun vetemme tulee omasta lähteestä (rinnastetaan kaivoon), rakennusvalvonta vaatii selvityksen talousveden laadusta ja riittävyydestä. Nyt näyte on ympäristötoimen labrassa ja sitten vaan odotellaan tuloksia. Riittävyydestä täytyy sitten laatia kirjallisesti jonkinlainen sepustus, että kyllä se riittää.

Päivä meni muuttolaatikoiden kanssa, ja kun äskettäin saimme viimeiset sisälle taloon tai tänne vanhempieni luokse, olo on kyllä aika kypsää kauraa. Siis nukkumaan --- >

maanantai 21. tammikuuta 2013

Vaatekomero

Taikka siivouskomero, mikäpä tuosta nyt muodostuukaan. Ainakin kenkiä sekä keskuspölynimurin putki sinne olisi tarkoitus laittaa. Naulakko tulee tuohon oikealle puolelle, missä on valkoinen seinä.



Sisällä on mukavasti hyllyjä kengille, alhaalle mahtuu saappaankorkuisia ja ylemmäs pienempiä, design by Iskä (sekä ehdotuksia by minä).


Ovikin on tehty 3" paneeleista, koko komero on siis ylijäämäpaneeleista mitä jäi kun höylättiin niin paljon että varmasti riittää. Hyllyt vastaavasti ylimääräisistä lattialaudoista. Listoja tms. kehyksiä tuohon oveen ei ole tulossa, se on just kivannäköinen kun ovi sulautuu kaappiin. Nuppivedin oli alunperin tarkoitettu kaappikelloon (johon meni lopulta vähän erilainen).


Sitten seuraava päätettävä: mikä väri? Vai jättääkö puuvalmiiksi? Vastapäinen seinä on harmaapohjaista tapettia, katto vielä kysymysmerkki, viereisissä huoneissa valkoista kattoa. Salama vähän vääristää puun väriä, tuo nuppivetimen kuva on kaikkein lähimpänä totuutta nykyisestä sävystä.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Yläkerran lattioiden maalaus

Eilen mies veti yläkerran aulan vielä kolmanteen kertaan, joten nyt voi sanoa että kaikki lattiat yläkerran osalta on maalattu =)

Kaikki huoneet on maalattu Uulan puulattiamaalilla. Ensimmäisellä kerralla ja tarpeen mukaan seuraavillakin sitä ohennettiin vernissalla. Ohjeessa puhutaan Uulan yleisohenteesta, mutta se on hajutonta tärpättiä (aromaattivapaa hiilivetyliuotin), enkä halunnut sitä enää lisätä, koska maali sisälsi jo valmiiksi teollisuusbensiinin liuottimena. Hajuton tärpätti ei käsittääkseni ole niin haitallista kuin tavallinen, mutta suoraan pönttötavarallakin (ilman mitään hengityssuojaa) maalatessa timpuri sanoi että kotiin mennessä oli semmoinen olo että päässä heittää. En yhtään ihmettele...

Lattioista hiottiin isoimmat terävyydet pois hiomapaperilla muistaakseni karkeudella 100. Pariin kertaan "pestiin" lattia tuolla paperilla jatkovarren kanssa. Emme käyttäneet hiomakonetta, vaikka se nykyisin on monesti tapana, pelkän kevyen hionnan jälkeen pinta ei ole liian kliininen vaan paljon tunnelmallisemman oloinen.

Aulan ja isomman makkarin lattiat vedettiin ensin sävyllä Usva (edellinen postaus), sitten ostettiin vähän tummempaa Naavaa jolla laitettiin vielä kaksi kerrosta päälle.



Myös lattialistat ovat samaa sävyä, 45mm suoraa listaa.


Pikkumakkarin lattian päädyimme sitten kuitenkin vetämään valkoisella, se ei riitele seinän kanssa.


Värieron huomaa =) Etenkin tässä kun valo tulee valkoiselle lattialle ikkunasta ja aula on enemmän varjossa.


Ensisijaisesti olisin halunnut maalata lattiatkin pellavaöljymaalilla, jossa ei ole mitään haitallisia liuottimia. Tämän ajatuksen jouduin kuitenkin hylkäämään ajan puutteen vuoksi, tässä vaiheessa alkaa olla jo hiukka kiire muuttamaan, asunto on irtisanottu jne. Maalin kuivumiseen olisi pitänyt varata aikaa ainakin 2-3 päivää/kerros, kattoja ja listojahan meillä on tuolla aiemmin vedetty.

Uulan puulattiamaali on pellavaöljypohjainen, mutta se on jollain lailla alkydoitu, ja sisältää myös sen liuottimen (15-25% käyttöturvallisuustiedotteen mukaan). On se nyt kuitenkin vähän vähemmän ympäristöhaitallinen kuin joku vain alkydeja+liuottimen sisältävä Permo. Koostumus on tehty sellaiseksi, että maali kuivuu uudelleenmaalattavaksi vuorokaudessa. Tiloissa on pidetty sopivan lämmintä ja valot päällä öisinkin, mikä edistää kuivumista. Tänään käveltiin eilen maalatulla lattialla jo kengillä. Lopullinen kovettuminen vie aikaa kuukauden, mutta meinataan kuitenkin viedä jo huonekalujakin tuonne kohta. On vähän pakko =D Tosin laitetaan mattojen päälle painavimmat huonekalut. Vesiohenteisista maaleista sen verran, että ne taas eivät tunnu kestävän kulutusta niin hyvin, kun on kyse lattiasta. Muiden kokemusten perusteella, itse en ole testannut.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kuistin suopakuuraus

Tänään käsittelimme kuistin lattian pellavaöljysuovalla (lipeöidyllä pellavaöljyllä). Se tekee pinnasta likaa hylkivän ja säilyttää puun luonnollisen vaaleuden.

Lähtötilanne


Ensin lattia kastellaan (muutama lauta kerrallaan, jotta ei ehdi kuivua välillä) ja sitten kuurataan syiden suuntaisesti seoksella, jossa on 2-3dl suopaa 10 litraa vettä kohden. Veden on oltava kylmää, lämmin vesi nostaisi puun syyt pintaan. Tein viiden litran annoksen, olisko siitä kulunut nyt ehkä pari desiä... Heh. Vettä ei saa käyttää liikaakaan, lattian ei tule lainehtia.


Lopuksi huuhdellaan suopa pois kostealla rätillä. Pyyhimisen olisi voinut hoitaa periaatteessa varrellisella mopillakin, mutta en jaksanut hakea sellaista... =) Noin pienen alan teki rievullakin. Muut alakerran lattiat tulevat vuoroon, kunhan saadaan niiltä tavaroita pois, ehkä sitten tulee varsikin haettua mukaan hommaan.


Tässä valmista lattiaa. Väri ei juuri eroa alkuperäisestä, mikä on tietysti tarkoituskin. Tuo on niin hieno väri, että ei raaski sitä muuttaa. Maalattuja lattioita meillä on jo niin paljon, että nämä saavat olla luonnontilassa. Vaikka on se maalattukin lattia ihana, niin kodikas.

Kuuratun lattian tuntu on nyt pehmeämpi, jalalle silkkinen.


Jos haluaisi erityisen vaalean lattian, sen voisi käsitellä ennen kuurausta sammutetulla kalkilla. Sitä käsittelyä ei tarvitse uusia, vaan lattia säilyy vaaleana. Ruotsissa ja Tanskassa kuulemma käyttävät tapaa yleisesti. Sekö selittää ne ihanat tanskalaiskotien vaaleat lattiat sisustuslehdissä.. Pelkässä suopakuurauksessa vaaleneminen ei ole niin välitöntä, vaan tulee ajan myötä kun pesuaineena käytetään jatkossa samaa suopaa.

Lattiat siis pestään normaalisti käyttäen tuota samaa suopaa miedompana liuoksena, ja perusteellisempi kuuraus tehdään esim. kerran vuodessa, jolloin lattian suoja säilyy ja paranee, ja pinta tulee joka kerralla hiukan vaaleammaksi ja pinta silkkisemmäksi. Mäntysuopaakin pesuaineena periaatteessa voi käyttää, mutta se saattaa vuosien kuluessa kuivattaa lattian pintaa (tehdä tikkuja), pellavaöljysuopa on rasvaisempaa niin sitä vaaraa ei ole. Eri käsittelyvaihtoehdoista lisää esim. Elina Sairasen kattavassa Puulattioiden perinteiset pintakäsittelyt-opinnäytetyössä.


perjantai 18. tammikuuta 2013

Sähköjuttuja

Sähkäri oli tänään töissä ja asensi valoja ja pistorasioita. Alakerran vessaan tuli pari alasvaloa, tuohon tulee sitten vielä peili keskelle.


Keittiössä on näkyvillä osilla Renovan pistorasiat ja kytkimet ja kaappien takana yms. perus-Jussit, tässä jääkaapille ja pakastimelle.


Pesuhuoneeseen tuli led-nauhaa valaisemaan peilin taakse. Muuntaja (joka tarvitaan virran muuntamiseen "tavallisesta" 230V virrasta pienjännitteiseen 12V virtaan) on IP-luokkaa 67 = kestäisi hetkellisen upotuksen veteen. Nauha on luokkaa 64 (roiskevesitiivis). Löysimme tuommoisen muuntajan joka käy suihkutilaankin, niin vältyimme hankalilta johtovedoilta tilan ulkopuolelle. Hankalilta siksi, että laatoitukset ja paneloinnit ovat jo paikoillaan. Sitten kun tuohon tulee peili päälle, rullaa keritään tarpeen mukaan auki, tuossa on 2 metriä nauhaa.


Värilämpötila matkii päivänvaloa, eli on 5000-5500 K (kylmä valkoinen). Aika spookyn näköinen kyllä tässä...! Täytyy vähän testailla, harkinnassa jos laittaisi yläkerran vessaankin tällaisen. Idea tästä lähti tavaratalon sovituskopista joskus vuosia sitten, siellähän joskus on näitä "katso miltä vaate näyttää sisätilan valossa ja luonnonvalossa". Tuo on ehdottoman hyvä jos talossa on meikkaavia immeisiä, tuosta voi pimeänä talviaamunakin tarkistaa miltä naama näyttää ennenkuin menee ulkovaloon :D


Tänään olisi itsellä se maaginen laskettu aika, taitaa mennä ohi ainakin tältä päivältä, eipä se enää ehdi maailmaan tulemaan. Mutta pinnasänky on nyt koottu valmiiksi =) Väri ei sitten kerro vauvan sukupuolesta suuntaan eikä toiseen...! nyt vasta tajusin että aikas vaaleansininenhän tuo on. Tuota väriä jäi kun testailtiin mitä laitettaisiin keittiön kaappeihin, tämä oli kuitenkin liian sinertävä sinne. Maalasimme sitten kolmen ihmisen voimin sängyn uudeksi (alunperin kierrätyskeskuksesta), kiitokset vaan Jyväskylän suuntaan =)


torstai 17. tammikuuta 2013

Hanoja paikallaan

Putkimies teki päivän hommia ja nyt talossa on hanat lukuunottamatta pesuhuoneen lavuaariosastoa, tiilikaappia ja keittiötä. Suihku on Oras Apollo, eli perusmalli. Sadesuihku olis ollut sinänsä kiva, mutta huomattavasti kalliimpi, emmekä viitsineet maksaa vain siitä "ihan kivuudesta/ulkonäöstä". Joku sanoi, että se pisteleekin... :D Mielipiteitä on monia.


Vessojen hanat ovat Oras Vegaa.


Yläkerran vessan yläkaappi huuto.netistä, alakaappi Futuro kalusteen, allas Temalin. Biolanin Naturum nostettiin paikoilleen, ei se ollutkaan niin rohjake kuin mitä pelkäsin =)


Vielä kuva tuosta yläkaapista huudon aikaisessa kunnossa, maalasin sen pariin kertaan Uulan kalustemaalilla.


 Keskuspölynimuri on paikallaan, mallia Allaway A30.


Putkimies otti lattialämmön puulattioiden piiristä pois päältä, nyt se on päällä vain keittiössä ja khh/pesutiloissa eli betonilattialla. Täytyy itsekin tuohon perehtyä miten voi tehdä muutoksia, saa sitten säädettyä esim. kesällä ja muutenkin. Mukavaa saada vähän lämpöä pois, +23 astetta on hiukan liian lämmin tehdä hommia (tilanne siis sen jälkeen kun tekee uuneihin tulia).

Uunien lämmitykseen lämpöpumppu siis reagoi tällä hetkellä vielä huonosti. Olohuoneen katossa on yksi anturi, joka mittaa sisälämpötilaa, lisäksi ulkona toinen. Huonekohtaiset termostaatit ja iv-kone, joka kierrättäisi ilmaa, eivät ole vielä toiminnassa, joten lämmönsäätely on vielä aika vajavaista ja kompressori meinaa lykätä lisää lämpöä vaikka sitä olisi jo tarpeeksi. Eikä se lämpö oikein poistu mistään kun eristettä on seinät ja katot täynnä. No, kunhan saadaan kaikki härpäkkeet toimimaan niin tilanteen pitäisi toivon mukaan tasoittua.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Rohkeus petti

Ja peräännyin... nimittäin keittiön tapetin suhteen. Sinne piti tulla yhdelle seinälle turkoosi Perhonen, mutta laitoinkin tummansinisen Kirsikkapuun.


Ikkunanpielilistat keittiöön on laitettu tänään, 70mm sileää peitelistaa maalattuna Uulan kalustemaalilla (ilman sävytystä). Lauta kuvaa keittiön kaappeja. Ne maalataan Uulan Into-kalustemaalilla, sävytettynä Uulan värikartan Naavaan. Intoa ei tosin sävytetä Uulan oman värikartan väreillä, vaan Tikkurilan vastaavilla, joten kysyin Uulalta asiasta. Sieltä vastattiin, että Naavaa lähinnä vastaava väri Inton värikartassa on J487. Kaapit ovat tällä hetkellä puusepänverstaalla, asennus on tulossa tammikuun aikana.



Perhonen lentelee sitten näillä näkymin kodinhoitohuoneen välitilaan. Eipä siihen ihan varattuja kahta rullaa saa kulumaan mutta toinen menee sitten jollekin tarvitsevalle jos semmoinen löytyy (ilmoituksia otetaan vastaan =)


tiistai 15. tammikuuta 2013

Sisäportaat valmiina!

Nyt (tai no, jo viime viikolla) olemme saaneet portaat. Ei tarvitse enää kulkea tikkailla yläkertaan =) Portaat ovat isäni suunnittelemat ja tekemät. Iso homma, joka vaatii aikaa, ajatustyötä ja tarkkuutta.

Portaat ovat umpiportaat, halusimme sellaiset joissa ei huimaa kun kävelee yläkertaan. Seinätkin ovat umpinaiset (paneloitu), mutta ovia ei ole sen enempää alhaalla kuin ylhäälläkään.

Materiaalina käytettiin 2x7" lankkua, joka oli ulkokuivaa ja sitä kuivatettiin vielä sisällä lisää. Lisäksi reisilankkuina ja tukipuina oli talotehtaan runkotolppia, joita oli jäänyt yli tehtaan toimituksesta. 

Jokainen porras liimattiin ja höylättiin erikseen. Liimauksen lisäksi rimojen välissä käytettiin 8x40mm puutappeja.





  Siitä lähtee rakentumaan...


Joka portaaseen laitettiin vielä pari kulmarautaa.


 Yhden päivän kulku yläkertaan oli motissa, illalla pääsi jo loikkimaan viimeisen aukon yli =)



Leveys porrasaukolla on 95 senttiä, etenemä portaissa on 25cm. Portaat tuli suunnitella Rak. määräyskokoelman osan F2 mukaan, jossa kerrotaan muunmuassa portaiden nousun ja etenemän vaatimukset.

Mittasuhteiden kanssa pelaaminen on todella tarkkaa. Yhden portaan nousu oli laskettu keskimäärin 18,43 senttiin. Suurpiirteinen mittaus voisi kostautua viimeisessä portaassa: 15 portaan matkalla 1 mm enemmän nousua joka portaassa tekee kokonaisuudessa jo 1,5cm.

Tässä ne nyt ovat valmiina, vitsi ovat upeat. Portaiden alle tulee säilytystilaksi komero joka paneloidaan umpeen, oviaukko näkyy jo tuossa. Maalausta vailla ovat enää, tällä hetkellä mietinnässä vaaleanharmaa.




sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kahvoja eli painikkeita

Meillä on puolet ovista paikoillaan, mutta niitä on vielä hankala käyttää kun ei ole ovenkahvoja. Eli sisäoven painikkeita, taas oppii uuden sanan. Miten olisi joku näistä (kuvat Beslagsbodenin):





Väri olisi tuo mattakromi tai mikälie alumiini, materiaali vähän vaihtelee painikekohtaisesti.

Tai sitten mattakromi painike messinkiä (kuva: kauppa.helamestarit.fi). Tämä on oma tämän hetkinen suosikki. Sopivasti koristeellinen mutta ei liian överi.


Vai ottaisiko ihan perus Abloy Polaritan? Tämä olisi edullisin vaihtoehto. Ja kotimainen... (kuva: abloy.fi)


Tai Abloy Interian


Tai sitten Inoxin 24/002 (käy sisä- ja ulko-oveen)




Taas näitä sisustusvaiheen pieniä päätöksiä, joiden yhteissummalla saa budjetin kasvamaan kymppitonnilla jos ei pidä varaansa...  Toisaalta on järkevämpää ostaa sitä, mistä tykkää ja mikä on ajaton sekä kestävää materiaalia. Pitkällä aikavälillä tulee edullisimmaksi kun hankinta kestää aikaa eikä sitä tarvitse uusia.

torstai 10. tammikuuta 2013

Listahärdelliä

Tulipahan tästä lista-asiastakin monimutkaisempi kuin odotin. Ensimmäisellä kertaa kun kävimme sahalla, valitsimme mielestämme hyvät listat, joista osan otimme mukaan ja osa höylättäisiin seuraavalla eli tällä viikolla. 

Noo, sitten kun tulimme raksalle ja aloimme mallata listoja paikalleen, tulikin takapakkia. Yläkerran kattoon hankkimamme 70mm antiikkilista olikin turhan massiivinen siihen tilaan, tuntui että se tulee katosta niskaan. Huonekorkeus kun on 250 ja yli puolella osalla seinistä vinokaton alla 205. Onneksi listoja on mahdollista palauttaa, kun ne ovat alkuperäiskunnossa, huh.

Pari päivää olemme pohtineet vaihtoehtoja (lue: minä olen pähkäillyt ja mittaillut mikä nyt kävisi minkä kanssa, ja mies on kärsivällisesti sanonut mielipiteitä väliin). Tänään hain valmiiksi höylätyt ja paketoidut alakerran kattolistat raksalle ja otin samalla mallipalat kolmesta eri levyisestä sileästä listasta. En uskaltanut ostaa suoraan, en enää :D Tässä vaihtoehtoja yläkerran ikkunalistoiksi, antiikki, perinne ja suora, kaikki 70mm leveitä. Oikealla antiikkilistan kokeilua, hienohan se on tuokin.


Loppujen lopuksi otimme alkuperäistä suosikkiamme perinnelistaa vain alakerran kattoihin 70mm kourulistana. Kaikki loput vaihtuivat suoraan, sileään listaan eri levyisinä. Jotenkin koristeellisuus alkuinnostuksen jälkeen kuitenkin alkoi sitten tuntumaan "väärältä" tuohon taloon. Huomenna palauttelen tuota antiikkia ja haen suoraa listaa tilalle.

Alakertaan valikoituivat suora 58mm oviin, 70mm perinnelista kattoon ja 70mm suora lista lattioihin ja ikkunoihin. Oviin siksi tuo kapeampi, koska siihen ei enää muuta mahdu... Kytkimet tai ainakin niiden aukot ovat jo paikoillaan, ja osa seinistä tapetoitu ja maalattu, joten ei viitsitä enää niitä alkaa muuttamaan. Jostain blogista luin että kannattaa sähkärille sanoa jos haluaa leveät listat. Niinpä olisi kannattanut =)


Tässä yläkerran mallit. 58mm oviin, 70mm ikkunoihin, 45mm lattiaan ja 45mm antiikki kattoon. Kattolistoja on jo maalattu tänään, tuossa kerran vedetty valkoisella Uulan pohjamaalilla, vielä toinen kerros samaa päälle niin saa lyödä kiinni. Hyvä käytellä maalin loppuja näihin, katon sävyn mukaan mennään ja yleensä siellä on vielä purkin pohjalla ainakin listojen verran.