lauantai 16. helmikuuta 2013

Huuva ja välitilan laatoitus

Puuhellan ja induktiolieden päälle tuli yhteinen huuva, joka on teetetty paikallisella peltisepällä. Huuvan putki katolle kulkee yhden yläkaapin kautta, kuten kuvasta huomaat. Yläkerrassa putki menee sitten väliseinän sisällä, ja katolla on huippuimuri.


Tällainen koneisto sieltä löytyy, vielä ei tosin ole toiminnassa, mutta josko kohtapuoliin.


Välitilan laatta on 7,5x15cm valkoista kiiltävää laattaa, jonka reunat on viistottu (Värisilmästä). Laatoitus on tehty tiililadonnalla eli tuollalailla lomittain, ja saumaksi laitettiin kaikkein valkoisin vaihtoehto. Myyjä oli sitä mieltä, että nykyiset sauma-aineet eivät enää ime vettä/likaa niinkuin ennen, joten niiden pitäisi pysyä suht helposti puhtaana. Ainakin tällä hetkellä tuo tuntuu oikealta vaihtoehdolta ja sopii tuohon tosi hyvin. Jos olisimme laittaneet marmorinvalkoisen tai vaaleanharmaan, se olisi erottunut puhtaan valkoisesta laatasta enemmän.


Vertailun vuoksi tässä on kuvat vielä saumaamattomasta laatasta, sekä yläkerran vessan lattiasta, jossa sauma-aine on marmorinvalkoinen. Lattialaatta tosin ei ole ihan valkoinen, mutta periaatteen huomaa silti.


5 kommenttia:

  1. Hei,katselin huuvaa ja sen alla olevaa tuuletinta. Mistä olette tilanneet vai onko huuva jonkun metallisepän tekemä? Minkä merkkinen tuuöetin on? Meillä on ajankohtaisena juuri samantyylinen projekti. Huuva tulisi puulieden ja sähkölieden päälle, mutta tuuletin osa vaan sähkölieden päälle. Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Huuvan teki metalliseppä Virroilta, en muista hänen nimeään, toimitus tuli putkimiehemme kautta. Otimme mitat tilasta ja piirsimme itse luonnoksen, minkälaisen haluaisimme. Putkimies katsoi että se on mahdollista toteuttaa huippuimurin kanssa, ja vei tiedot peltisepälle joka teki huuvan pajallaan.

    Huippuimurista löytyi valmistajan tiedot: Meptek Oy Kaarina, Tyyppi Ilkka PLP, säätöteho 300W Max, 230V 50Hz 1,4A :) Ääni on mielestäni hiljainen, kehtaa pitää päällä ruokaa laittaessa. Myrskysäällä ilma-aukon säätöritilä (rasvasuodattimen takana) vähän rämisee, mutta ei tavallisessa käytössä. Tämä on siis sellanen malli että huippuimuri on katolla, putki ja sähköjohto menee sinne ja alhaalla on vain säätöyksikkö.

    VastaaPoista
  3. Miten lamppu vaihdetaan?

    VastaaPoista
  4. Siinä on pleksi päällä jonka saa liu'utettua pois, ja sitten pari ruuvia joilla 9W lamppu on kannastaan kiinni.

    VastaaPoista
  5. Onko tuo huuva toiminut hyvin huippuimurin kanssa? Uuteen taloon olisi mietinnässä ihan induktiotason kaveriksi, jospa ei leviäisi käryt ympäriinsä niin helposti.

    VastaaPoista