keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Syöttötuoli sun muuta maalattua

Muutama kuukausi sitten saimme vauvan kummeilta kummilahjaksi syöttötuolin. *Itse tehdyn*...!

Meidän on pitänyt tässä jonkin aikaa ryhtyä maalaamaan tuolia, raksalta kun on jäänyt yli useammanlaista maalia. Kun kummit tulivat viikonloppuna kylään, asia tuli taas puheeksi. Sunnuntaina tuoli maalattiin porukalla kahteen kertaan Uulan Into-kalustemaalilla (kun ensin saatiin ruoantähteet hiottua hiomapaperilla pois ;) ). Maali vaatii kaksi tuntia ennen uudelleen maalausta, joten sunnuntain aikana se saatiin maalattua ja on nyt jo taas käytössä. Kiitokset siis kummeille sekä tuolista että maalausavusta!


Käyttäjä on myös tyytyväinen lopputulokseen =)


Tuossa aiemmin tuli maalattua myös penkki kuistin istuskelupenkiksi, juurikin tuolla samalla sävyllä. Täytyy tosin myöntää, että tämä on hieman matala, ikkunoista ei tahdo nähdä ulos... No, sitä varten penkissä on olemassa pehmusteet, haaveena olisi päällystää ne tuohon sopiviksi. Ehkä joskus..




4 kommenttia:

  1. Ompa hieno tuoli kerta kaikkiaan! ;) t: tt&st

    VastaaPoista
  2. Hei mikä tuon Uulan värin koodi tai nimi on? Se on upea.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kysymys mahdollista uudelleenmaalaustakin varten, nimittäin en enää löytänytkään koodia! Maalia ei ole enää jäljellä myöskään jotta siitä voisi tarkistaa. Mutta tämä on joka tapauksessa Tikkurilan värikartasta, tai sitten Teknoksen NCS-kartasta, en ole ihan varma. Niitä värilastuja kuitenkin mitä maalikaupassa on seinät pullollaan, niitä voi käyttää myös tässä Uulan maalissa.

    http://www.tikkurila.fi/ammattilaiset/varit/varikartat_ulkomaalaukseen/symphony_2436_-varikartta

    http://www.ac.teknos.fi/?pageid=H5430

    VastaaPoista