torstai 20. joulukuuta 2012

IV-farssi

LVI-puolella on tapahtunut paljon viime aikoina. Maalämpöpumppu on saapunut ja asennettu paikoilleen, vaikka ei vielä käytössä.

Kadonnut lampaamme IV-kone saapui vihdoin tontille. Muutama viikko sitten se toimitettiin meille, mutta ei ollutkaan ihan kunnossa. Joku jossain välivarastossa (?) oli tipauttanut sen lattialle sen verran korkealta, että pientä vauriota oli kylkeen tullut. Mutta ei hätää, se oli pakattu uuteen siistiin laatikkoon ja teipattu kiinni (eri firman teipillä kuin mikä oli alkuperäinen lähettäjä). Putkimiehemme sitten rupesi ihmettelemään että miksi koneen toinen sivu on hieman lommolla ja toinen pullistaa, ja sisäosissa useampi kohta on irrallaan jo niin paljon, että se vaikuttaa koneen toimintaan.

Tästä seurasi varsinainen reklamaatiofarssi, monta viikkoa piti kysellä perään, kukaan ei tiennyt yhtään mitään, asiaa hoitava henkilö oli sairauslomalla jne. Putkimiehemme joka koneen oli tilannut sai soitella aika monta puhelua että homma lopulta hoitui. Jossain vaiheessa meinasi jo usko loppua että tuleeko uutta konetta tilalle ollenkaan.

Kaikenlaista voi tapahtua. Joku saattaa tahallaankin vaurioittaa korvauksen toivossa, keskuspölynimurillemme oli kenties käynyt näin kun kone näytti siltä että sitä oli hierottu betonilattiaa vasten. Vaihtoon meni sekin.

Mutta, tällä viikolla IV-konekin saapui ja päästiin kantamaan se sisälle. Vielä odottaa asennusta, Vallox Digit 2 SE MLV VKL. IV-kone ei jäädy talvella, kun sisään tuleva pakkasilma esilämmitetään muutaman asteen lämpöisellä maalämpönesteellä (paitsi jos meinaa sittenkin jäätyä, lopettaa pyörimisen varotoimena). Kesällä samalla patterilla voidaan jäähdyttää huoneilmaa, kun maalämpöneste on viileämpää kuin ulkoilma. Lisäksi koneessa on toinen patteri (vesikiertoinen jälkilämmityspatteri) käytettäväksi talvella, eli huoneisiin menevää ilmaa lämmitetään lattialämmitysvedellä. Valmistajan mukaan IV-koneessa poistoilmasta otetaan talteen 60% lämmöstä ja ruutataan se lämpö takaisin huoneisiin.


Tässä keskuspölynimurin imurasia kylkiäisen puolella. Itse imurin kuvan olen hukannut jonnekin. Kotimaista Allawayta kuitenkin.


Joku aika sitten tekninen tila näytti vielä tältä:


Ja nyt se näyttää tältä: 


Kolme neliötä koneita =) Ihmettelen niitä taloja joissa teknistä tilaa ei ole lainkaan, vaan koneet sijoitetaan kodinhoitohuoneeseen tai mihin milloinkin. Mutta, kukin tyylillään. Imuri meilläkin meni yläkerran kylkiäiseen, tiukkaa olis tehnyt jos sitä olisi tuonne vielä yrittänyt tunkea. Alla vesipumppu, joka on sähkökytkentöjä vaille käyttövalmis. Tällä hetkellä näyttäisi vedenpaine (tulee lähteestä ylempää) olevan mittarista luettuna 0,75 baria. Tuolla liruttaa jo vettä pesuhuoneen suihkun hanasta hiljalleen, kokeiltiin =)


Ulkona on kurahana talon seinässä






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti