sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Järjestystä kaaokseen

Viime viikon aikana meille on kotiutunut muutama uusi huonekalu. Olohuoneeseen on muuttanut Stemman koivuinen Sundborn-vitriini, jonka ostimme paikallisesta huonekaluliikkeestä. Oli jo aika saada kirjat ja muut sälät ovien taakse, 1-v tyttö on sen verran innokas kiipeilijä, että mikään ei enää pysy hyllyillä paikallaan.

Samasta paikasta hankittu hyllykkö tuli yläkertaan puolikäytettyjen vaatteiden säilytystilaksi. Taapero tosin varasi alimman tikkaan heti itselleen leikkipaikaksi ;) 






Kiertävältä kurikkalaiselta huonekalukauppiaalta ostettu Tuula Falkin suunnittelema Puro-sänky muutti yläkerran pikkumakkariin. Tämän tyttö testasi nousemalla sängynpäätyä vasten ja raapimalla tapettia kynsillään. Siitä tuli kiva leikki, kun äiti aina veti alas ja sitten mentiin uudestaan... Sänky on koivua, ja i-ha-na <3 






Samassa huoneessa on myös anopin lapsuudenkodista peräisin oleva koivuinen kaappi, joka nyt tulee vaatekaappikäyttöön. Kaappi löytyi vinttisäilytyksestä, jonne appiukko oli sen aikanaan pelastanut oman appensa puretusta talosta. Nyt se pääsee taas täysimittaiseen käyttöön. 

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen vuosi lukuina

Moro kaikki, nyt on kulunut vuosi ja päivä muutosta, eli on aika summata ensimmäistä asumisvuottamme talossa. Rakentamisen yhteydessä tekniseen tilaan asennettiin oma sähkönkulutusmittari maalämpöpumpulle. Vuoden takainen alkulukema mittarissa oli 234139 kWh, ja äsken luettu lukema 236792 kWh. Erotus noiden välillä on 2653 kWh, eli sen verran maalämpöpumppu on käyttänyt sähköä lämmitykseen ja lämpimän käyttöveden tuottamiseen. Talvi on ollut lauha, ja koko tämän ajan olen ollut äitiyslomalla ja lämmittänyt tulisijoja lämmityskaudella lähes päivittäin.

  • Koko sähkönkulutus vuoden ajalta on ollut 7441 kWh, jonka jakautumisesta alla graafi. 
  • Molemmat maaliskuut ovat vajaita, koska muuttopäivä osui keskelle kuukautta. 
  • Käyttösähköön kahdelta aikuiselta ja yhdeltä vauvalta on vuoden aikana kulunut 4788 kWh, keskimäärin siis 400 kWh kuukaudessa. 
  • Pyykkikone pyörii päivittäin (vauvalla on kestovaipat jotka pestään joka toinen päivä), tiskikone myös päivittäin, tietokone on illat päällä. Mies kommentoi, että nimettömän sukulaislähteen mukaan valoja poltetaan liian paljon. ;)
  • Liesi on induktiomallia ja puuhellaa käytetään myös ruoanlaittoon pari kertaa viikossa. Kuistilla toimii luonnonjääkaappi (talvikautena +5C) ja ruoat jäähdytetään ulkona jos on tarpeeksi viileää.
  • Säästöä sähkönkulutuksessa tulee puulämmityksestä, myös sauna lämpiää noin neljä kertaa viikossa ja lämmittää taloa samalla.






perjantai 10. tammikuuta 2014

Uusia tuulia

Muisteltiin tuossa miehen kanssa ajan kulumista. Vuosi sitten olin viimeisilläni raskaana ja meillä näytti tältä:


Nyt tyttömme täyttää pian 1 v ja meillä näyttää tältä:


Niin se vaan menee, aika. Aloitin hiljattain uuden blogin nykyisestä arjestamme. Jatkossa aion julkaista myös tässä vanhassa blogissa taloon liittyviä juttuja, mutta pääpaino on nyt uudella sivulla. Tervetuloa lukemaan!