keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Salaojat, pohjien täyttöä

Maanantaina tuli ensimmäinen rakennusmies töihin ja hommat aloitettiin salaojien laitolla. Salaojaputkena Jitan Teho-salaojaputkea 60 cm päähän sokkelista, kolme aukkoa yläosassa, alaosa on umpinainen.



Talon salaojat peitettyinä



Jätimme salaoja- ja sadevesiviemäreiden (jälkimmäiset laitetaan vasta myöhemmin pihanteon yhteydessä) vedet kokoavat perusvesikaivot pois ja korvasimme ne tavallisilla tarkistuskaivoilla. Perusvesikaivo pallopudotusventtiilin kanssa estäisi veden nousun takaisin salaojiin (esim. kunnallisen viemärin tulviessa), mutta meillä putki johtaa suoraan maastoon, joka viettää koko ajan alaspäin, joten tuota ongelmaa ei tule.

Välillä laitettiin vesijohdon suojaputkeen vetonaru, jonka avulla vesiputken sai vedettyä talon alle. Luotilangan avulla narua sai putkeen jonkin matkaa, mutta sitten piti saada vähän korkeuseroa, joten käytettiin etukuormaajaa =) Suojaputkena on 65mm haitariputkea, sisältä sileäpintaisen suojaputken läpi olisi ollut helpompi vetää, mutta tuohonkin se vesijohto lopulta meni.





Salaojien jälkeen aloitettiin rakennusten pohjien täytöt. Useamman päivän jatkunut sade oli pehmittänyt talon pohjaa, ja pinnasta kuorittiin ensin kaivurilla vähän savea pois. Kuten kuvasta näkyy, pehmeää on, etenkin kulkuväylillä.



Ja siihenpä juuttui sitten traktorikin :D Täytyi hakea toinen traktori että tuon sai vedettyä pois.



Pohjaan laitettiin samaa 0-100mm soraa kuin tiehenkin, ja sitten täryyteltiin.



Välillä lisättiin soraa tarpeen mukaan ja täryyteltiin taas, sen verran että seuraavaksi tuohon päälle laitettavaa sepeliä saa 20 cm kerroksen joka puolelle.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Sähkökaapeli

Tänä aamuna sähköyhtiön hommaa tekevä urakoitsija toi nipun sähkökaapelia tontille ja kävi sanomassa, että tulevat tänään kaivamaan kaapelin tolpasta tontin rajalle. Mikäpäs siinä. Kaivoivat tien auki 70 cm syvyydestä ja laittoivat kaapelin (AXMK 4x25) sinne suojaputkessa. Jonkin verran kaapelia jäi rullalle meidän omaa osuutta varten, tilasin sen sähköyhtiöltä samalla. Sekin vaihtoehto oli, että olisimme hommanneet tontille tarvittavan pätkän itse muualta, mutta senkin vaihtoehdon kokonaishinta olisi tullut liitososan ja liitostyön kanssa käytännössä samaan.



Muuten päivä on mennyt nurkkia merkkaillessa ja lapiohommissa, huomenna jatkuu. Rakentajan vapaapäivä on nyt yhtä kuin tonttipäivä :D

perjantai 23. syyskuuta 2011

Pohjat auki!

Viime sunnuntai-iltana ilmestyi kaivuri tontille odottamaan seuraavaa aamua, ja silloin alkoi jännittää! Nimittäin kallio; minkälainen sieltä lopulta paljastuu, ja kuinka syvältä. Helpotus oli suuri, kun työ eteni ja alkoi näyttää siltä, että molemmat pystytään perustamaan saven päälle ilman louhimisia. Kallio on siinä saven alla lähellä nyt kaivettua pohjaa, autotallin kohdalla aika pinnassakin, mutta ei rakennusten kohdalla nouse missään liian ylös.

Kaivuri työssään



Talon pohja



Autotallin pohja





Tuossa oikealla näkyy kallio ajatellun talon nurkan kohdalla. Sen vuoksi talon paikkaa täytyi siirtää vähän autotalliin päin, rakennusten väliin jää nyt n. 9 metriä väliä. Paloturvallisuusmääräysten mukainen vähimmäisvaatimus on 8 metriä, tai jos on vähemmän, pitää tehdä paremmat palo-osastoinnit. Tulevan parkkipaikan kohdalla on pinnassa isoja, laakeita kiviä/kalliota, mutta maan pinta nousee täyttöjä tehtäessä vielä sen verran että ei haitanne mitään.

Eikä se vastaava mestari mitään paikkaa merkannut, sanoi vaan että kun ollaan näin haja-asutusalueella niin rakennuttaja merkkaa itse. Käytännöt vaihtelee siis, jossain merkkaa rakennustarkastaja, jossain taas muu rakennusvalvonnan toimija. Mutta, tämä on siitä hyvä että nyt voidaan vielä itse viilata paikkaa miten halutaan. Rak.tarkastajakin totesi aloituskokouksessa että "kun ei oo kaavaa, metri sinne tai tänne, ei oo suurta väliä kunhan ei tuu naapurin raja vastaan". Vastaavan käynnin jälkeen illalla sitten merkattiin paikkoja vesisateessa taskulampun kanssa. Tämä siksi että kaivuri seuraavana päivänä sai jatkaa kaivua suurinpiirtein niiltä kohdin mihin routaeristeet ulottuu. Huomenna olis tarkoitus vielä merkata tarkat paikat laserin kanssa.

Ensimmäinen salaoja =) Tulee tien pohjasta tuo vesi.



Viikolla tilattiin soraa, aikaisemmin tehdyn alustavan sopimuksen pohjalta toimitus onnistui seuraavalle päivälle. Tien pohjaan meni 5 rekkakuormallista (nuppi+kasetti) kiveä, suurin osa 0-100mm soraa, osaan tiestä myös pienempää. Tuolla pääsee jo rekat kulkemaan, projektin loppuvaiheessa sitten tasoitetaan pinta sepelillä. Lisäksi tuli kuorma salaojasoraa (=hiekkaa, jolla täytetään salaojien ympärystät ja myös sokkelin sisäpuolen hiekkatäyttöjä).



Etualalla 0-100mm soraa, takana hiekkakasa (ja vasemmalla näkyy pohjista kaivettua maata =)



Tänään oon viettänyt vapaapäivää shoppailemalla salaojien tarkistuskaivoja ja suojaputkia. Huomenna jatkuu tontilla =)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Merkkailuja

Eilen käytiin tontilla merkkaamassa talon ja tallin alustavat paikat kepeillä, jotta kaivuri osaisi kaivaa oikeasta kohdasta. Merkattiin myös jeesusteipillä kiviä joita on tarkoitus jättää pihaa varten. Satoi ihan jonkun verran, teippi tarttui kiveen juuri sen verran kuin märkään kiveen mikään tarttuu. Mutta jos ne nyt sen verran pysyisi että näkisi periaatteen mitkä kivet jätetään.



Kaivinkoneurakoitsijan piti tulla aukaisemaan pohjia tänään, mutta koko päivän jatkunut sade siirsi kaivuuta eteenpäin. Harkittiin vielä huomista, mutta huominenkin näyttää niin sateiselta, että homma siirtyy edelleen. Kaivuun yhteydessä vastaava mestari merkkaa talon lopullisen paikan. Siihen saattaa vielä vaikuttaa se, minkälainen kallio pinnan alta paljastuu, sitten näkee tuleeko vaikeuksia vai päästäänkö helpolla.

Sähköistysasia eteni sen verran että tänään maastosuunnittelija soitti mulle 12.45 ja kun soitin sille kahvitauolta 13.45, se oli jo käynyt merkkaamassa maakaapelin tulevan paikan ja sen kohdan mistä meidän vastuualue alkaa. Vattenfallin puolelta hoituu tien alitus, olivat tulkinneet tontin rajaa kartalla näin. Periaatteessa karttaan piirretty raja kulkee tien keskellä, mutta jees homma että menee näin. Meidän oman pihatien kohdalta kaivamme itse, mutta se paikka tulee olemaan auki muutenkin. Suunnittelija sanoi myös että sähköyhtiö aikoo vaihtaa lähellä olevan muuntajan isommaksi, tällä varautuvat uusiin sähkönkäyttäjiin =)

maanantai 12. syyskuuta 2011

Aloituskokous

Perjantaina aamukahdeksalta pidettiin aloituskokous. Virallisesti olisi riittänyt, jos paikalla olisi ollut rakennustarkastaja, vastaava mestari, pääsuunnittelija (kaksi viimeistä = tässä tapauksessa sama henkilö), ja mies tai minä. Kutsuttiin kuitenkin muitakin, ja paikalle tulivat rakennustarkastajan ja vastaavan mestarin lisäksi molemmat rakennusmiehet, putkimies (=kvv- ja iv-työnjohtaja), kaivurimies, isäni ja minä. Ensin kateltiin tontilla talon ja autotallin paikkaa ja sitten mentiin sisätiloihin pitämään varsinaisen kokous pöytäkirjoineen. Reilu tunti meni, lvi-suunnitelmat pitää vielä saada ennen kuin voidaan aloittaa.

Viikonloppuna keräilimme risuja tontilta ja siirsimme savea tieltä täyttömaaksi. Tontti viettää jonkin verran alaspäin, joten täyttöjä tarvitaan. Kerittiin käydä myös puolukassa, thaimaalaiset eivät vielä olleet löytäneet meidän apajaa. Muuten niitä kyllä suhaa tuossa tiellä monta kertaa päivässä, ovat saapuneet jo näillekin leveyksille. Eikä siinä mitään, marjaahan metässä on, kunhan vaan eivät tuota meidän paikkaa löydä :P

tiistai 6. syyskuuta 2011

Lupa ja asiat etenee

Nyt on alkanu tapahtumaan, sekä tontilla että suunnittelussa.

Perjantaina tuli mukava kuori postissa. Saatiin lupa! Yllättävän nopeesti. Emmekä siis tarvinneet mitään poikkeuslupaa. Keskiviikkona soitin rakennusvalvontaan muissa asioissa ja kysyin samalla luvan aikataulusta. Tyyppi siellä sanoi että tänään on päätetty ja huomenna postitetaan! Alunperin sama nainen sanoi että kannattaa varata puoltoista kuukautta luvan jättämisestä sen lainvoimaisuuteen. Nyt hakemuksen (jossa oli jo kaikki tarvittava) jättämisestä meni tasan viikko luvan saapumiseen postissa. Sitten odotellaan vielä pari viikkoa että onko kellään siihen mitään valittamista. Eli lupa tulee lainvoimaiseksi kolmessa viikossa, puolessa ajassa luvatusta :D

Viikonloppuna jatkoimme tontin raivausta ja kuorimme pintamultaa pellolta, siitä mihin tulee tie. Ei olis millään raaskinu peltoa kyllä hävittää... No, ei ollu iso ala, tienpätkä vaan.



Sähkösuunnittelija tekee alkuvaiheen suunnitelmia, LVI-suunnitelmat tulee toivon mukaan ens viikon lopulla. Sähköliittymän tilasin eilen, toimitusaika sillä on neljä viikkoa. Vattenfallin järjestämä maastosuunnittelija päättää mistä sähkökaapeli vedetään, he vetävät kaapelin tontin rajalle saakka ja me siitä eteenpäin pääkeskukseen. Todennäköisesti tuovat kaapelin tien ali, tonttia lähimpänä oleva sähkötolppa on tien toisella puolella. Sähkötoimitus saattaa mennä myöhempään kuin perustusten teko, mutta siinä tapauksessa mennään aggregaatilla. Alunperin mietittiinkin perustusten tekovaiheen sähköjä aggregaatilla (säästäisi mm. sähkön kuukausimaksut talven ajalta, jolloin sähköä ei vielä tarvi). Sähköliittymän tilaamiseen jo nyt päädyimme lähinnä sen takia että se on yksinkertaisempaa, keväällä on sähköt jo valmiina ja voidaan paremmin miettiä mitä laitetaan kaapelin kanssa samaan ojaan nyt syksyllä (jos laitetaan, se on vielä auki).

Niin, ja saimme myös osoitteen! Pari vuotta vielä menee siihen että voi alkaa kirjoitella osoitteenmuutoskortteja...