sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäissunnuntai

Sunnuntain kunniaksi kahvitimme naapurit: porkkanakakkua tuorejuustokuorrutuksella ja maailman helpointa mustikkapiirakkaa.









Lisäksi pääsiäiseemme kuuluu tänä vuonna kylän kokon polttoa jäällä, messua kirkossa ja pizzailua paikallispubissa. Ja vieraita. Mukavaa =)

Pakko lisätä tähän loppuun vielä kuva lentävästä saappaasta, näitäkin nähtiin;)



Hyvää pääsiäistä!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Maaliskuu maata näyttää

...vaikkakin tänä vuonna sitä täytyy vähän avittaa. Katoilta lumet ovat rymisseet parina viime päivänä pois, ja kun päivisin lämpötila alkaa olla plussan puolella, ryhdyimme putsaamaan rakennusten seinustoja lumikasoista. Eivät sitten kaikki lumet sula perustuksiin.

Ennen...
Jälkeen =)
Minä aloitin etukuormaajan kanssa kun sain vauvan päiväunille ja mies jatkoi viimeistelyä lapiolla kun tuli töistä. Nyt pääsee helposti myös puuvarastoon, polku sinne oli aiemmin lievästi muhkurainen kun varaston käyttöönotto tehtiin kesken talvikautta.

Sauna teki terää homman jälkeen. Päivän liikunta-annos täyttyy tuolla lapiointipuolella helposti, tekee hyvää vähän aktivoida lihaksia.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ruokaa hellalla

Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa miten puuhellan uuniosasto toimii. Tein kaalilaatikkoa höystettynä punaisilla linsseillä. Ensin lämmitin hellan ja keitin kaalit, sipulit ja muut aineet pehmeiksi tulella.

Uunin etuosassa lämpöä oli leivinuunin lämpömittarin mukaan 125°C ja takaosassa 140°C. Ei siis mitään kamalan korkeita lämpöjä, verrattuna leivinuuniin, jossa lämpö kohoaa ainakin 300°C. Mutta pinnat ruskistuivat, ja aikaakaan ei mennyt liian kauaa, kun ainekset olivat jo osittain kypsiä. Puolitoista tuntia paistoin, sitten syötiin ja jätin vielä loput jälkilämmölle. Kolme vuokaa mahtui hyvin paistumaan.

Täytynee vielä testailla minkälaisella puumäärällä ja lämmitystavalla saisi korkeamman lämmön, kenties eri lämpöarvon omaava puukin vaikuttaisi (nyt kun tuolla meni sekalaista rakennuspuujätettä).

Keittiössä lämpötila nousi 25 asteeseen, ja se vaikutti myös talon lämmitykseen: ilmanvaihtokone ilmoittaa talosta pois lähtevän ilman lämpötilaksi keskimäärin 22°C (ilman puulla lämmittämistä 20 tai 21°C). Mikä taas tarkoittaa, että kun lämpötila on yli termostaatilla säädetyn, maalämpöpumpun ei silloin tarvitse pyöriä (muuta kun veden lämmitystä varten). Pienentää kivasti sähkölaskua tämäkin =)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ristiäiset















Esikoisemme ristiäiset on vietetty uudessa talossa. Tilaisuus oli oikein lämminhenkinen, ja päähenkilökin jaksoi olla rauhallisena koko ajan isomummonsa tekemässä mekossa. Kiitos kaikille vieraille ja muistaneille =)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Naulakko paikallaan

Piti tehdä vielä naulakko ristiäisvieraille, ja toki muutenkin. Tarpeet on olleet jo vähän aikaa, mutta nyt vasta tuli sen homman vuoro.


Vauva meni yöunille niin alettiin tuota väsätä, rimat oli halkaistu aiemmin liimapuulevystä. Rakentamisen jäljiltä taloon oli jäänyt kaksi akkuporakonetta ja saunassakin oli aikomus vielä käydä, joten teimme yhteistyötä. Mies ruuvasi oikealta puolelta ja minä vasemmalta. Pari koukkua täytyy lisätä vielä myöhemmin, nyt löytyi nuo neljä.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Löylyhuone







Ensilöylyt otettu!

Lauteemme ovat sanalla sanoen upeat. Ja samalla superkätevät, varustettu isäni ideoimalla kippimekanismilla (koko lauteet ovat hänen käsialaansa). Löylyt ovat hyvät, puukiuas ja raikas ilma. Sisälämmityksen aloituskerralla tosin kiuas kärysi vielä (ulkona polttamisesta huolimatta). Kolmannella poltolla ei sitten enää niin ollut käryä ja pystyi jo olemaankin löylyissä.

Lauteet ovat lämpökäsiteltyä mäntyä, runko normaalia höylättyä puutavaraa. Seinässä on kaksi nojailulautaa, jotka on tehty sahaamalla paneelista urospontti pois. Jätimme kaikki puupinnat käsittelemättä, mikä teki nojailusta mukavaa; seinä ei ollut ollenkaan kuuma iholle.

Seinä on kalkkimaalattu, rakastan tuota pintaa <3

Tässä vielä pari kuvaa tekovaiheesta, punaista pölyä riitti...




sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Viimeistelyhommia

Tänään on laitettu yksityiskohtia paikoilleen.



Ja myös avattu hiihtokausi ;) Näin tänä vuonna.



Kadonnut juustohöylä

Tänään olimme varustaneet jääkaappimme vähän runsaammilla aamupalatarvikkeilla kuin ensimmäisenä aamuna, ja kaapissa oli myös juustoa. Aamulla kun tyttö oli syötetty ja kelli tyytyväisenä keittiön lattialla, aloimme tekemään itselle aamupalaa. Sitten ei vaan löytynyt juustohöylää. Ensin minä hain laatikoita läpi, sitten vuorostaan mies. Ei löytynyt. Emme sitten syöneet juustoa. (Sen sijaan löytyi käyttöaterimet, piparimuotteja ja alumiinifoliota. Ja sakset, joiden sijaan on näin siirtymävaiheessa käytetty puukkoa. Eli hyödyllinen penkominen silti).


Tätä tämä taitaa olla vielä seuraavan ...muutaman viikon ajan? Viikon päästä on ristiäiset, että johonkin kuntoon kämppä olisi kuitenkin tarkoitus saada =)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Muuttolupa saatu =) =)

Täällä mä kirjoittelen makuuhuoneen lattialla. UUDEN makuuhuoneen lattialla! Huh huh, ei tätä tajuakaan vielä...

Käyttöönottotarkastus siis pidettiin tänään. Eilen oli ilmanvaihtokoneen kanssa erinäisiä ongelmia, ja putkimies teki vielä koko tämän päivän hommia ennen iltapäivän tarkastusta. Ilmanvaihdon mittaukset tulivat valmiiksi 23 minuuttia ennen tarkastuksen alkamista :D Itse tarkastus kesti 10 minuuttia, ja kun ei ollut mitään huomautettavaa, muuttolupa irtosi sillä =) Kahvitteluun menikin sitten pidempi aika kuin itse viralliseen osuuteen. Huomaa siirtymävaihe, on raksapöytä ja puhdas pöytä vierekkäin..


Tässä tarkastuksessa katsottiin, että kaikki turvallisuusasiat kuten kaiteet ja paloportaat ovat paikoillaan, ilmanvaihto, lämmitys ja sähköt toimivat, ja että talossa on pesutilat, keittiö yms. välttämätön käyttökunnossa. Myöhemmin sitten kun kaikki on valmista myös ulkopuolelta, pidetään vielä lopputarkastus.

Mies laittoi loputkin puuttuvat listat vielä tarkastuksen jälkeen, nyt ei ole yhtään listaa enää laittamatta. Illalla kannettiin sänky ja pinnasänky sisään, ja täällä sitä nyt ollaan. Nyt olo on ristiriitainen, helpottunut kun projekti on viimein tässä vaiheessa, että päästään muuttamaan. Toisaalta tämä on myös outoa ja vähän haikeaa. Tajusin, että herrajumala tämä on ensimmäinen kerta ehkä kolmeen kuukauteen että emme ole kenenkään nurkissa vaan pelkästään keskenämme. Mikä on tehnyt sen, että tässä on jo ehtinyt tottua siihen, että on paljon porukkaa ympärillä. Kohta saapuvia vieraita odotellessa ;)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Viime hetken paperihommia

Paperiasiat pitää hoitaa kuntoon, näin ajoissa. Eihän niitä tarvikaan kuin vasta - huomenna.

Kokoamme rakennustarkastajaa varten yhteen kopioita ja tulosteita. Lapsi huutaa nälkäänsä. Pitelen sitä yhdellä kädellä sylissä ja kirjoitan toisella vapaamuotoista selvitystä käyttöveden riittävyydestä. Että on se aina riittänyt, silloinkin kun oli paha talvi ja tuntui että lähde kohta kuivuu. Virtaaman mittauksessa saatiin tulokseksi silloinkin reiluja määriä yli tarpeen.

Lapsi huutaa märkää vaippaa. Tulostin ruttaa paperia miten tahtoo. Piirtelemme pohjapiirrokseen hätäpoistumisteitä ja sammutusvälineiden paikkoja. Piirros laitetaan liitteeksi talokansioon.

Maalämpökaivon porausraporttia etsitään, se on joutunut hukkaan. Kyllä se oli tallessa silloin syksyllä kun tuo porattiin. Pienoinen paniikki meinaa iskeä.

Lapsi huutaa. En tiedä mikä sillä on. Annan isänsä syliin. Menee hetki ja lapsi nukahtaa. Tulostin alkaa taas toimia ja maalämpöraportti löytyy.

Kyllä se tästä. Huomenna on käyttöönottotarkastus.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Varastoja varastoja

Talon puolitoistakerroksisesta harjakatto-rakenteesta johtuen toivoimme suunnitteluvaiheessa "kylkiäisiä", pitkiä varastotiloja yläkerran kummallekin sivulle. Tuo toteutettiin kehäristikoilla, ja ratkaisu moninkertaistaa säilytystilamme. Noin yleisesti ottaen en aio kerätä yhtään tarpeetonta tavaraa vaikka tilaa nyt onkin, ja yritän pitää periaatteena "yksi uusi tavara -> yksi vanha tavara ulos". Silti tavaramäärä on jo tälläkin hetkellä aivan kammottava. Jo pelkästään vieraspatjoista, -peitoista ja -tyynyistä, kesä/talvitakeista ja -kengistä täyttyy useampi kuutio varastoitavaa.

Melkein paras puoli noissa varastotiloissa on, että niissä lämpötila ei koskaan mene pakkasen puolelle. Tällöin ei joudu säilyttämään esimerkiksi juurikin noita vieraspeittoja kylmässä (mahdollisesti kosteassa) varastossa, missä on homehtumisen riski.

Toiseen kylkiäiseen tehtiin überhieno vaatekomero vastaavalla tavalla kuin alakerrassa, tuolla on vaan lisäksi henkaritanko takeille tms. Suuri osa maallisesta omaisuudestamme on tällä hetkellä pakkautuneena tuonne tilaan.



Tässä toisen puolen varasto, jossa kulkee ilmastointi- ja vesiputkia uudisrakennuksen pakollisena ominaisuutena. Ilmastointi on välttämätön olla kun talo on tiivis ja eristepaksuus suuri. Rumathan nuo ovat, ei mikään esteettisyyden riemuvoitto. Meni hetki sulatellessa, kun projektin edetessä tajusin että nuo tosiaan tulevat huonetilaan, eivätkä jää seinän sisään. Muuten superkätevän varastotilan huono puoli on tämä, että kun sitä ja ulkoilmaa erottaa vain seinärakenne eristeineen, talotekniikkaa pitää sitten laittaa minne mahtuu.

Tänne ei tarvinnut mitään lämmitystä (patteria), koska putket luovuttavat sen verran hukkalämpöä. Mietin noiden koteloimista, mutta putkimies suositteli jättämään noin, jotta ilma kiertää ja hukkalämpö saadaan paremmin huonetilaan. Hyllyt kuitenkin laitettiin tuohon päälle. Lattia on kertakäsitelty Osmon valkokuulto-lattiavahalla, muut pinnat jätettiin käsittelemättä.





maanantai 4. maaliskuuta 2013

Reissupäivä ja eteisesittely




Eteisen lattia on muiden tapaan suopakuurattu, tapetti Bertel Gardbergin suunnittelema Tapettitehtaan Avain/Avaimet harmaana. Valkoiset seinät on maalattu Uulan sisustusmaalilla.

Tämä päivä kului meillä vauvan asioita ja muitakin asioita hoitaessa. Piti tehdä paperille koottu aikataulu eri paikoista, että pysyi kaikki kohdillaan. Ja kun vauvan kanssa on liikenteessä, piti jättää puoli tuntia varaa jokaisen tapaamisen väliin jotta on aikaa yllätyksille, pysähdyksiä kun pakosti tulee... =) 

Päivä meni kuitenkin hyvin, vaikka lähes 8 tuntia tulikin tuolla lopulta vietettyä. No, liikkuvissa kulkuvälineissähän lasta tunnetusti nukuttaa hyvin (pari onnistunutta junareissuakin vauvalla on jo takana). Täytyy aina mahduttaa mahdollisimman monta tekemistä samalle lähdölle kun maalla asutaan (ja miksei muutenkin kun pienen saa lähtökuntoon). Ei silti, tuli niitä lähtöjä myös huomiselle ja keskiviikolle... Vaikka vauva kyllä saa jäädä kotiin näillä kerroilla. 


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Olohuone valmiina





Olohuoneessa lattia on suopakuurattu. Tapetti on Tapettitehtaan Lumikide harmaa-valkoisena. Tapetoinnin hoiti isäni, vauva kun oli jo tuossa vaiheessa syntynyt. Kytkimet ovat Renovan (toinen tavallinen, toinen himmennettävän valon kierrettävä kytkin).