maanantai 12. syyskuuta 2011

Aloituskokous

Perjantaina aamukahdeksalta pidettiin aloituskokous. Virallisesti olisi riittänyt, jos paikalla olisi ollut rakennustarkastaja, vastaava mestari, pääsuunnittelija (kaksi viimeistä = tässä tapauksessa sama henkilö), ja mies tai minä. Kutsuttiin kuitenkin muitakin, ja paikalle tulivat rakennustarkastajan ja vastaavan mestarin lisäksi molemmat rakennusmiehet, putkimies (=kvv- ja iv-työnjohtaja), kaivurimies, isäni ja minä. Ensin kateltiin tontilla talon ja autotallin paikkaa ja sitten mentiin sisätiloihin pitämään varsinaisen kokous pöytäkirjoineen. Reilu tunti meni, lvi-suunnitelmat pitää vielä saada ennen kuin voidaan aloittaa.

Viikonloppuna keräilimme risuja tontilta ja siirsimme savea tieltä täyttömaaksi. Tontti viettää jonkin verran alaspäin, joten täyttöjä tarvitaan. Kerittiin käydä myös puolukassa, thaimaalaiset eivät vielä olleet löytäneet meidän apajaa. Muuten niitä kyllä suhaa tuossa tiellä monta kertaa päivässä, ovat saapuneet jo näillekin leveyksille. Eikä siinä mitään, marjaahan metässä on, kunhan vaan eivät tuota meidän paikkaa löydä :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti