torstai 20. joulukuuta 2012

Meillä on sisävessa!

Tänään saimme toimivan sisävessan. Ei tarvi timpureiden enää käydä puskassa ;) Vesipumppu ei tosin ole vielä käytössä, mutta lähteestä tuleva vesi tulee pienellä paineella niin vesisäiliö täyttyy silläkin pikkuhiljaa.







Wc-allas Idon, pesuallas Temalin ja laatikosto Futuro kalusteen. Tämä oli sellainen laatikosto, joka oli menossa toiselle asiakkaalle, mutta ei mahtunutkaan heidän vessaansa. Ostimme sen itselle ja vaihdatimme etusarjat mustiksi, nyt tosin vielä pahvinriekaleet päällänsä. Haastetta aiheutti putkivetojen ja kaapin yhteensovittaminen. Jos kaapin olisi laittanut siihen mihin ensin meinasimme, vetolaatikosta olisi pitänyt sahata putkien tieltä siivu pois. Siirsimme siis kaapin paikkaa hieman, jolloin tulevan veden putket saadaan tulemaan siististi takalevyn läpi. Poistoputken paikka muutettiin suoraan alaspäin meneväksi, eli se menee lattiakaivon kautta. (Vasemmanpuoleinen seinässä näkyvä reikä sitten tulpattiin kun sitä ei tarvittukaan). Kaappi on kiinnitetty seinään L-profiililla, jalkoja ei käytetty ollenkaan. Kestää jos ei ihan kamalan painavaa tavaraa siellä säilytä.










Hiukan pitää vielä muuttaa valojen paikkaa, niin saadaan peili nätisti keskelle. Pistorasia on myös siirtymässä ylöspäin, sähköntekovaiheessa kun ei vielä tiennyt että tuo laatikko tulee just tuohon, eikä pistorasiaa voi ihan altaan viereen laittaa.

Tapetti on Tapettitalosta, Keisari mustavalkoinen (69736). Pesualtaan tausta tulee laatalla, ei viitti laittaa tapettia vesiroiskeiden takia. Noin muuten olen vähän miettinyt, että tapetoinko koko vessan (sitä puoltaa sekä mies että muutama muu katsoja). Itseä vaan epäilyttää kun sain valintavaiheessa migreenikohtauksen tuota kuviota katsellessa, tuntui että tapetin kuviot alkoivat vilistää silmissä. Tosin olin tietokoneella, että ehkä se oli se näytön valo...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti